Innovaatioiden menestymisen laskuoppia

Innovaatiot + Hyvin toteutettu konsepti = Menestyminen

Olen ollut paljon tekemisissä uusien tuotteiden ja ideoiden kehittelyssä. Moni asia on menestynyt ja moni asia on mennyt – suomeksi sanottuna – perseelleen.

Yhden idean eteen teimme pitkään töitä ja esittelimme sitä useaan otteeseen suurelle urheiluorganisaatiolle. He pitivät konseptista – suorastaan rakastivat sitä. Jalostimme, kehitimme ja liekitimme itsemme ja urheiluorganisaation tällä hekumallisella urheilunseuranta-konseptilla.

Lopputuloksena huomasimme, että konsepti toteutettiin huomattavasti meitä isompien tekijöiden avustuksella ja siihen käytettiin kymmenen kertaa enemmän rahaa kuin olimme itse arvioineet. Tämä on hyvä opetuscase ajatellen innovaation ja konseptin markkinoille tuontia, jopa asiaan tehty mallisuojaus ei antanut meille voimia lähteä oikeusteitse asiaa purkamaan.

Tyhmyys on sitä että tekee samat virheet uudelleen.

OPETUS: Olisi siis pitänyt pitää turpa kiinni ja tehdä toteutus innovaatiolle.

Boxel – Revolte Oy

Uusi työn alla oleva innovaatio on Boxel. Kojerasia rakennusteollisuuden tarpeisiin on alan ainoita innovaatioita vuosiin. Tällä kertaa tuote on tehty valmiiksi, se on patentoitu ja valmiina testattaviksi rakennus- ja remonttikohteissa.

Menestyksen esteeksi saattaa nyt tulla innovaattoreiden vähäinen aika jolla organisaatiota rakennetaan. Oma rajapintamme tuotteistamiseen on liittynyt lähinnä nettisivun, logon ja julkisen materiaalin tuottamiseen. Toki keskustelut ja workshop-tyyliset tilaisuudet antavat mahdollisuuden ammentaa vuosien aikana karttuneesta kokemuksesta vinkkejä uuden yrityksen taipaleelle.

Tulevaisuus

Uskon Boxelin menestyvän tulevaisuudessa vain sillä tavalla, että rasian innovatiivinen erilaisuus saadaan havainnollistettua käytännössä. Videoiden, testausten ja todellisten referenssien kautta tämä tuote saattaa ainakin pieneltä osin mullistaa kyseistä toimialaa. Ja tällä tuotteella on todellinen mahdollisuus olla THE JUTTU tällä vuosikymmenellä omassa kapeassa segmentissään.

Esimerkki konseptin toteutuksesta

American Girl -konseptin kehittäjä, Pleasent Companyn Pleasent Rowland kertoo: "Muistan vieläkin, miten istuin piilossa peililasisen ikkunan takana, kun kohderyhmän johtaja kuvaili American Girl -konseptia äitijoukolle. Heistä idea oli surkein, mitä he olivat koskaan kuulleet. He tyrmäsivät sen täysin.Olin musertunut – ja kauhuissani. Mieleeni ei ollut missään vaiheessa tullut, että koko suunnitelma saattaisi epäonnistua.

Hetken kuluttua johtaja toi naisten nähtäväksi nuken, kirjan, pienen vuoteen sekä sen vaatteet ja asusteet. Aivan silmiemme edessä samat naiset muuttivat täysin kantaansa. Yllättäen he ihastuivat ideaan. Kokemus selkiytti minulle erittäin tärkeän opetuksen. Menestys ei ole kiinni konseptista, vaan se riippuu toteutuksesta."

Esimerkki konseptin opettamisesta

Älä anna menneiden odotusten rajoittaa tekojasi.

Vivek Paul, pääjohtaja ja toimitusjohtaja, Wipro Technologies

Vivek Paul kertoo: "Olen saanut kaikkein parhaat neuvot elefantinhoitajalta Bangaloren ulkopuolella sijaitsevassa viidakossa. Olin lomamatkalla ja patikoin viidakon halki. Näin suuria elefantteja, jotka oli kiinnitetty köydellä pieneen tolppaan.

Kysyin häneltä: ´Miten voit pitää noin suuren elefantin sidottuna noin pieneen tolppaan?´ Hän vastasi: ´Kun elefantti on pieni, se yrittää vetää tolpan irti maasta, mutta ei saa sitä irti. Kun se kasvaa suureksi, se ei enää yritä. Tuo vertaus muistuttaa minua siitä, että meidän täytyy tehdä mitä osaamme, eikä jäädä sellaiseksi kun olimme aikaisemmin.´

Kun tulin Wipron johtoon vuonna 1999, uskalsimme ensimmäisinä sanoa ääneen, että intialaisesta yrityksestä tulee yksi maailman kymmenestä johtavasta teknologiayrityksestä. Vuodesta 2004 lähtien niin oli."

Lainaukset: Menestyksen salaisuudet, Multikustannus Oy, 2009
alkuperäisteos Secrets of Greatness: Advice from the World's Top CEO's

Preludi on nyt yhtä Creamedian kanssa.

Sama tiimi jatkaa, mutta yhdistyneessä viestintä-ja mainostoimistossa osaavia käsiä on entistä enemmän!

Siirry sivuille